Miksi emme muuta toimintaamme, vaikka haluaisimme?

Moni meistä haluaisi liikkua enemmän, nukkua paremmin tai saada työpäivän päättymään ajoissa. Tiedämme, että muutos tekisi hyvää. Silti viikot kuluvat ja arki jatkuu entisellään.

Olen työssäni huomannut, että muutoksen vaikeus voi yllättää myös ihmisen, joka on muuten tottunut saamaan asioita aikaan. Muiden ongelmiin löytyy ratkaisuja, mutta omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää toistuvasti kesken.

Muutoksen toteutuminen edellyttää, että jokin muuttuu käytännössä. Hyväkään selitys tilanteelle ei itsessään järjestä aikaa liikunnalle tai lisää palautumista. Tarvitaan muutoksia toimintaan, arjen järjestelyihin tai saatavilla olevaan tukeen.

Vaikeus on siinä, että nykyinen toimintatapa antaa usein jotakin, jota tarvitsemme juuri nyt. Työn jatkaminen voi rauhoittaa keskeneräisyyden tunnetta. Jatkuva tavoitettavuus voi tuoda kokemuksen hallinnasta ja tarpeellisuudesta. Näistä luopuminen voi tuntua vaikealta, vaikka tunnistaisimme toimintamme haitat.

Siksi omaa selitystä voi olla helpompi muuttaa kuin omaa toimintaa.

”Tämä on vain tällainen vaihe.”

”Minun asemassani ei voi tehdä vähempää.”

”Aloitan sitten, kun tilanne rauhoittuu.”

Perustelut voivat olla ymmärrettäviä ja osittain totta. Niiden varaan voi kuitenkin jäädä odottamaan muutosta, jolle arjessa ei synny tilaa.

Hyvä aikomus, liian suuri aloitus

Kuvitellaan johtaja, joka tekee 60–80 tunnin työviikkoja. Tulospaine on kova, ja palautuminen jää vähäiseksi. Hän haluaisi saada liikunnan osaksi arkea voidakseen paremmin.

Ratkaisu tuntuu selvältä: lisätään kalenteriin kolme harjoitusta viikossa. Kyllä ne sinne järjestyvät.

Muu arki jatkuu ennallaan. Harjoitukset sijoitetaan aikaisiin aamuihin tai pitkien työpäivien päätteeksi. Jos niille otetaan aikaa unesta ja vähäisistä lepohetkistä, kokonaiskuormitus voi kasvaa entisestään. Vähitellen harjoittelu alkaa tuntua yhdeltä velvollisuudelta lisää ja jää pois.

Johtaja saattaa päätellä, ettei hänen itsekurinsa riitä tai ettei liikunta sovi tähän elämäntilanteeseen.

Kokeilu saattoi kuitenkin osoittaa, että aloitus oli liian suuri suhteessa voimavaroihin. Liikunnalle olisi pitänyt tehdä tilaa ja valita helpompi tapa aloittaa.

Työmäärän rajaamiseen voi silti olla vaikeampi tarttua kuin uuden harjoituksen lisäämiseen. Se vaatii vastuun jakamista, keskeneräisyyden hyväksymistä ja ehkä keskusteluja muiden kanssa.

Miksi perustelu helpottaa oloa?

Johtaja pitää hyvinvointiaan tärkeänä, mutta huomaa toimivansa sitä vastaan. Tämä ristiriita voi tuntua epämukavalta.

Kognitiivinen dissonanssi tarkoittaa juuri tällaista epämukavaa jännitettä, jota voimme kokea, kun omat käsityksemme ovat ristiriidassa keskenään tai toimintamme on ristiriidassa sen kanssa, mitä pidämme tärkeänä.

Johtaja voi ajatella: ”Tarvitsen riittävästi unta, jotta voin hyvin ja pystyn tekemään työni.” Silti hän jatkaa töitä ilta toisensa jälkeen unen kustannuksella.

Ristiriitaa voi helpottaa muuttamalla toimintaa ja rajaamalla työpäivää. Toinen mahdollisuus on muuttaa omaa tulkintaa: ”Juuri nyt pitkät päivät ovat välttämättömiä. Pärjään kyllä vähemmällä unella.”

Perustelu on yksi tapa lievittää ristiriidan herättämää epämukavuutta. Se voi helpottaa oloa heti, vaikka itse tilanne pysyisi ennallaan. Toiminnan muuttaminen puolestaan vaatii vaivaa ja epävarmuuden sietämistä jo ennen kuin sen hyödyt näkyvät.

Näin oma kertomus voi vähitellen alkaa puolustaa toimintaa, jota alun perin halusimme muuttaa. Tämä voi tapahtua huomaamatta. Toistuva selitys alkaa tuntua tosiasialta, jota emme enää tutki.

Mistä vanhassa tavassa on vaikea luopua?

Työ tarjoaa osaamisen kokemusta, arvostusta, yhteyttä ja merkitystä. Sitoutumisesta ja muiden puolesta venymisestä saatu kiitos voi vahvistaa käsitystä itsestä ihmisenä, johon voi aina luottaa.

Rajan asettaminen saattaa silloin herättää huolen siitä, tuottaako muille pettymyksen. Työpäivän lopettaminen voi aluksi tuntua levottomuudelta, vaikka lepoa tarvitsisi.

Ympäristökin voi ylläpitää toimintatapaa. Jatkuvasta venymisestä saatetaan palkita, ja vähitellen siitä tulee oletus. Vastuut ja odotukset voivat olla aidosti kohtuuttomia.

Väsymys ja stressi voivat lisäksi heikentää toiminnanohjausta. Kuormittuneena tuttu, nopeasti helpottava vaihtoehto voi saada enemmän painoa kuin myöhemmin toteutuva hyöty. Ihminen saattaa ymmärtää hyvin, mitä kannattaisi tehdä, mutta hänen on vaikea toimia tiedon mukaan juuri sillä hetkellä.

Toistuvat epäonnistuneet yritykset voivat tuoda mukaan häpeää.

”Tiedän tämän kaiken. Miksi en silti pysty muuttumaan?”

Ajatus siitä, ettei vaihtoehtoja ole, voi suojata uudelta pettymykseltä. Oman toiminnan tarkastelu voi silloin tuntua entistä vaikeammalta.

Muutoksen vaikeutta kannattaa siksi lähestyä myötätuntoisesti ja rehellisesti. Ajan, voimavarojen ja tuen puute voi olla todellinen. Niiden tunnistaminen auttaa löytämään kohdan, johon voi vaikuttaa.

Löydä oma syysi ja aloita pienestä

”Pitäisi liikkua enemmän” jää helposti muiden vaatimusten alle. Tavoite voi olla omaksuttu ympäristöstä ilman, että sen merkitys on selvinnyt itselle.

Mitä parempi kunto ja jaksaminen mahdollistaisivat omassa elämässäni? Haluanko olla työpäivän jälkeen paremmin läsnä perheelleni? Haluanko säilyttää toimintakykyni ikääntyessäni? Mitä parempi vointi merkitsisi työlleni ja tavalleni kohdata muita?

Fyysinen vointi vaikuttaa siihenkin, miltä arki tuntuu. Väsyneenä samat vaatimukset voivat tuntua raskaammilta kuin levänneenä. Muutoksen merkitys voi siksi ulottua paljon yksittäistä harjoitusta laajemmalle. Oman syyn ei silti tarvitse olla suuri tai ylevä. Riittää, että se on itselle totta.

Seuraavaksi tarvitaan yksinkertainen suunnitelma: mitä teen ja milloin?

Esimerkkimme johtaja voisi aloittaa suojaamalla yhden työpäivän päättymisajan ja lähtemällä sen jälkeen kymmenen minuutin kävelylle. Hän sopii tarvittavat työjärjestelyt etukäteen ja kirjaa ennen lähtöä, mistä jatkaa seuraavana päivänä. Kengät ovat valmiina, ja reitti on mieluisa.

Tarkoitus on tehdä aloittamisesta niin helppoa, ettei se vaadi joka kerta pitkää neuvottelua itsensä kanssa. Samaa tapaa voi vähitellen toistaa useampana työpäivänä.

Fysioterapeuttina tarkastelen harjoittelua osana arjen kokonaiskuormitusta. Aloituksen pitää sopia tämänhetkisiin voimavaroihin. Kymmenen minuutin kävely voi olla riittävän helppo toteuttaa pitkänkin työpäivän jälkeen ja auttaa tekemään liikkumisesta toistuvan tavan. Harjoittelun määrää ja kuormittavuutta voidaan kasvattaa vähitellen tavoitteen ja palautumisen mukaan.

Tässä esteeksi tulee helposti mustavalkoinen ajattelu. Harjoituksen pitäisi kestää tunti ja olla riittävän tehokas, jotta se laskettaisiin liikunnaksi. Kiireisenä koko harjoitus jää silloin tekemättä.

Lyhytkin liikuntahetki on teko tavoitteen suuntaan. Se auttaa samalla harjoittelemaan uutta tapaa: lopetan työt ja lähden liikkeelle. Hyvänä päivänä tekemistä voi jatkaa pidempään. Väsyneenä lyhyempi ja kevyempi vaihtoehto voi riittää. Tavan pitää joustaa myös silloin, kun tarvitsee lepoa.

Alussa tärkeintä on saada tekeminen toistumaan. Usein vähän on tavan rakentamisen kannalta toimivampi lähtökohta kuin harvoin paljon.

Teot muuttavat myös käsitystä itsestä

Toistuvat teot voivat muuttaa omaa kertomusta. Ajatus ”en koskaan saa liikuntaa osaksi arkeani” saa rinnalleen kokemuksen siitä, että pystynkin liikkumaan säännöllisesti.

Samalla hyödyt voivat tulla henkilökohtaisesti näkyviksi. Kävely saattaa auttaa irrottautumaan työstä. Liikunnasta voi löytyä mieluisa hetki, jota alkaa odottaa. Oma kokemus antaa syyn jatkaa.

Yksittäinen väliin jäänyt kerta ei mitätöi tätä. Seuraavalla kerralla voi palata samaan pieneen tekoon. Jatkuvasti toteutumatta jäävä suunnitelma kertoo puolestaan, että aloitusta tai arjen järjestelyjä täytyy vielä muuttaa.

Muutoksen vaikeudelle voi olla ymmärrettäviä syitä. Niiden tunnistaminen auttaa valitsemaan toimivan seuraavan askeleen. Hyödyt syntyvät vähitellen toteutuneesta tekemisestä.

Mikä olisi sinulle niin pieni ja selkeä aloitus, että voisit toteuttaa sen jo tällä viikolla?

Kasper Kortelainen
Fysioterapeutti ja johdon valmentaja

Autan johtajia ja asiantuntijoita vahvistamaan toimintakykyään, palautumistaan ja jaksamistaan. Yhdistän työssäni ennaltaehkäisevän fysioterapian, fyysisen harjoittelun ja arjen toimintatapojen kehittämisen.

Jos kaipaat tukea omaan tilanteeseesi sopivan muutoksen toteuttamiseen, ota yhteyttä.